25. huhtikuu 2012
Raahe Festivalin tulevan kesän ohjelmisto on valmistunut. Edellisen vuoden malliin tarjolla on kotimaista musiikkia laidasta laitaan; koko kansan suosikeista uudempiin tuttavuuksiin. Uudistetulla alueella musiikkia soitetaan edelleen kahdelta lavalta.
Viime vuoden ohjelmistossa nostettiin esiin pohjois-pohjalaista ja paikallista osaamista, jonka edustajia tänä vuonna ovat raahelaiset Feurety ja Alexander in Paris sekä vihantilainen Noheva. Tänä vuonna katse on suunnattu vielä kauemmas pohjoiseen, saamelaisalueelle. Lapin sydänmailta lavalle nousevat rockbändi SomBy, folkduo Niillas Holmberg ja Roope Mäenpää, sekä räppäri Ailu, jotka kaikki esiintyvät äidinkielellään.
Maamme suosituimpien lauluja-lauluntekijöiden joukkkoon kuuluva Juha Tapio avaa festivaalit torstaina.
Perjantain alkuillassa esiintyvät Cheek ja Retropop, loppuilta kuluu raskaammissa merkeissä; Tornion lengendaarinen Terveet Kädet puhdistaa pöydän Mokomalle ja Sombyn ja The Irrationals pitävät yleisön tunnelmassa.
Lauantain aloittaa Alendander in Paris, jonka jälkeen lavalle nousee Jätkäjätkien yhdeksänhenkinen pumppu. Maarit ja Sami Hurmerinta tunnelmoivat kesäillan keskivaiheilla. Loppua kohti meno tiivistyy Herra Ylpön ja Ihmisten tahdissa ja yön meiningeistä huolehtivat Jaakko Laitisen ja Väärän Rahan balkanrytmit sekä Iiris.